Tietoa sivuista
Nämä sivut näkivät päivänvalon vuoden 2000 lopulla. Olin ihmetellyt, miksei kukaan ollut tehnyt kattavia Julmahuville omistettuja sivuja ja päätin lopulta ottaa asian hoidettavaksi itse.
Sivusto oli netissä lopulta 23.12.2000, jos oikein muistan. Alkuvaiheilla pyörittelin pienimuotoisia äänestyksiä (tyylikkäin Joyboy, paras Hetken laulu), joihin löytyi kymmeniä osallistujia. Vähitellen kävijämäärät alkoivat nousta nopeammin, mutta toisaalta samoihin aikoihin itselläni oli entistä vähemmän aikaa tehdä päivityksiä.
Vuoden 2002 syksyllä meni kymmenentuhannen kävijän raja rikki, ja minä palasin sivujen pariin palautteen innostamana. Vuodenvaihteessa Julmahuvi-sivusto täytti kaksi vuotta ja sai samalla uuden ilmeen, uudessa sijainnissa.
Kiitokset
Seuraavat henkilöt ovat auttaneet ottamalla kuvakaappauksia, hankkimalla harvinaisuuksia, lainaamalla laitteistoa ja antamalla hyviä neuvoja: Mikael, Jarkko, Juha, Jussi, Jyri, Erkki, Lauri. Kiitokset tietenkin myös Julmahuvi-ryhmälle hyvistä ohjelmista ja taustatiedoista.
|
Tietoa tekijästä:
http://www.iki.fi/villej
|