Julmahuvi
|
|
|
|
Joyboys Story(1997) Toini ja Heikki Haaman show'n jälkeen Julmahuvi siirtyi tekemään dokumenttiparodiaa fiktiivisen suomalaisbändin menestystarinasta. Joyboys Storyn tuotti MTV3 ja se voitti pronssisen ruusun Montreux'n kultaisen ruusun festivaaleilla.Tarina
Konkurssin partaalla oleva levy-yhtiö valitsee koe-esiintymisten perusteella neljä nuorukaista, joille annetaan tilaisuus nousta tähteyteen. He muodostavat tarkoin suunnitellun poikabändin, jonka imago vaihtuu markkinoiden muuttuessa alakulttuuri-ilmiöstä aina äärimmäiseen askeettisuuteen. Joyboysit saavat paljon näkyvyyttä mediassa jo ulkomusiikillisten tekijöiden vuoksi: esimerkiksi yhtyeen mustan jäsenen etnisyys kyseenalaistetaan julkisesti. Taustaa - MTV3 tarjosi Montreux-ohjelman tekoa jo edellisenä vuonna. Julmahuvi suunnitteli avaruussarjaparodian, jota ei kuitenkaan ehditty tekemään kilpailun aikarajojen muututtua. Idea toteutettiin lopulta Toni ja Heikki Haaman show'ssa lyhyempänä sketsinä. -Joyboys Storyssa ei ollut lainkaan ohjaajaa. Kuvaaja Jari Pollari teki kuvasuunnittelua ryhmän ohjeiden perusteella. -Ryhmästä Jani Volanen oli leikkaamassa parodiaa ja sen myötä vahvistui kiinnostus ohjaamiseen.
"Joyboysia muistellessa ällistyttää eniten kuinka paljon aikaa meillä oli kuvata sitä. Tavallaan sen ajan Maikkarissa me oltiin kuin Herran kukkarossa sitä tajuamatta, kun ei ollut vertailukohtaa. Joyboysia kuvattiin siis 12 päivää tai jotain marraskuussa 1996, joka on ihan mahdoton määrä päiviä verrattuna nykyiseen todellisuuteen viihdeohjelmien teossa..." |
Rooleissa
Jukka Rasila - Yuccah Tiedostot: joyboys.mp3 - Joyboys yrittää äänittää kuuluisaa hittisingleään. |